Asukasluku: 36 000

  Pinta-ala: 30 km2

Helsingin keskustaan: 25 min

Keravalla kaikki on lähellä

Kerava on elinvoimainen ja uudistuva kaupunki, jossa arki on onnellista ja toimivaa. Puistomaisessa viherkaupungissa luonto ja palvelut ovat lähellä. Pääkaupunkiseudun pohjoiseen kärkeen kulkee helposti pääradan junalla tai autoillen.
Kerava on kompaktin kokoinen, turvallinen kaupunki kaikenikäisille.

Kulttuuritarjonnan kulmakivinä toimivat Keravan kaupunginkirjasto sekä Taide- ja museokeskus Sinkka. Keinukallion kuntoportaat ja uusi uimahalli houkuttelevat liikkujia yli kuntarajojen. Lyhyesti sanottuna Keravalla kaikki on lähellä – luonto, palvelut ja hyvän elämän eväät.

Keravan asuntomessut järjestetään kesällä 2024, jolloin Keravan kartanon ja jokivarren alue uudistuvat perinteitä kunnioittaen.

Seuraa Keravaa somessa:

Tutustu keravalaiseen

”Kerava on Suomen Kalifornia: meillä on aina kaunein sää. Kun muualla nostetaan kaulukset pystyyn, Keravalla lisätään suojakerrointa, ettei selkä pala.

Keravan sijaintikin on uskomaton. Vihreästi junalla kulkeva kiitää pääkaupungin ytimeen parhaimmillaan 19 minuutissa, autolla joutuu puskemaan Lahdentietä muutaman minuutin kauemmin.

Kimmo Vehviläinen

Keravalainen Kimmo Vehviläinen on maamme tunnetuimpia radioääniä.

Kimmon kuuma grillireseptivinkki

Kimmon sihisevä sisäfile

Tämä vinkki on niille ihmi-
sille, jotka eivät työpäivän jälkeen ehdi suorittaa pitkällisiä valmisteluja.

Kaappaa kaupasta tarvittava määrä:

Karitsan sisäfilettä

Haluamasi salaattitarpeet

Perunat ja muut tykötarpeet

Kotona kaikilla on jo nälkä. Napsautat grillin päälle heti autosta noustuasi ja mielesi tekisi työntää karitsa grilliin saman tien. Seis!

Mahtavan sisäfileen saa helposti maistumaan keskinkertaiselta makkaraperuna-annokselta, jos ei malta esilämmittää lihaa ennen grillausta.

Kuinka saada liha jääkaappilämmöstä 30-40 asteiseksi nopeasti?

Kääri max. neljä filettä kerrallaan tiiviisti kelmun sisään.

Laita “paketti” kuumaan veteen n. 10 minuutiksi (ei tulikuumaa).

Tee salaatit ja lisukkeet.

Nosta fileet hyvin kuumaksi lämmitetylle grillille. Noin 10 sekuntia per puoli riittää hyvin suussa sulaviin puolikypsiin fileisiin. Itse suosin yrtti- tai valkosipulimarinoituja fileitä.

Seuraa Tuusulan asuntomessuja ja KUUMA-seudun tapahtumia sosiaalisessa mediassa

Instagram has returned invalid data.